Piristystä

Uni ei ole hetkeen seurassani viihtynyt, joten kömmin tänne koneelle. Onneksi en silloin tiennyt, kun tk-lääkäri lähetteeni kiireellisenä eteenpäin laittoi, että kolmen viikon päästä ollaan yhä tässä... Jouduin nyt peruuttamaan sen koulutuksenkin, johon minut luvattiin, kun se olisi alkanut tässä kuussa. No, elämä on - ja koulutuksia on maailma täynnä, ainakin jos työsähköpostin tukkivaan markkinointimeiliin on uskomista...

Mutta positiivista! Isoveli meilasi eilen ja käski lukea Leiwon kolumnin Eparista eli maakunnan ilmaisjakelulehdestä. Saatte tekin lukea sen täältä. Hih. :) Matti Käkelä on toinen Wilholan juhlakirjan kirjoittajista - olisi saanut mieluusti mainita myös toisen kirjoittajan eli Terhi Rintalan! Kirjan käsikirjoitus oli minulla pohjana, kun tein omaa näytelmäkäsikirjoitustani.

Tulee hyvä mieli tämän itsensä turhaksi tuntemisen ja mökkihöperyyden keskellä, kun työtä arvostetaan! Ja ennen kaikkea näyttelijöiden ja ohjaajan ja tuottajan työtä, "pahimmas heltees" he ovat, sanoisi 20-luvun vahtimestari Anni... Vielä ensi viikonloppuna on esityksiä, aion vääntää raihnaisen kroppani lauantaina taas paikalle, jollen sairaalassa ole.

Jos täällä muuten käy sellaisia, joita sunnuntaina vietetty Wilholan 100-vuotisjuhla kiinnostaa, niin sijaiseni on laittanut kuvia tänne.

Hitaita päiviä

Ihminen on niin hassusti luotu, että sitä tottuu kaikkeen. Vaikka päivät ovat pitkiä, niihinkin tottuu. Ei niistä nauti, mutta niihin tottuu. En ole sairas, olen vain kipeä - en kaipaa lepoa vaan elämää.

Tänään olin urhoollinen ja pesin tukkani. Meillähän on kylppärissä huonon lattiakaadon vuoksi suihkuallas, joten jo sinne kiipeäminen on urakka, puhumattakaan "puolellatoista" jalalla seisomisesta pesun aikana. Lauantaina sain lainaksi suihkujakkaran, joka on yleensä äidin ja isän käytössä, ja se helpottaa elämää. Muutenkin tässä oppii monenmoisia temppuja, jotta pärjää. Yritän parhaani mukaan säästää Samia ylimääräiseltä vaivalta - ja hän on vihainen, kun en pyydä tarpeeksi apua. ;) Mutta on päälle tärkeää huomata, että selviän itsekin jostain. Oikeastaan täyden kahvikupin kuljettaminen on asia, josta en millään tavoin selviä kuin vähän matkaa, pöydältä toiselle.

Sen verran olen odotuksesta jännityksissä, etten pysty lukemaan enkä tekemään muutakaan sellaista, joka vaatisi minulta jotakin. Onneksi ovat videot. Keskimäärin 3,5 elokuvaa ehtii katsoa työpäivän aikana - olenkin seurustellut niin rosvojen kuin presidenttien kanssa, saanut sähköpostia ja ollut niin kreikkalaisissa häissä kuin Keniassakin. 10 vuotta vanhan lempi-vhs:n alussa olevassa mainosspotissa muuten kerrottiin, että "tämä on dvd! koko elokuva yhdellä cd-levyn kokoisella levyllä!" :) Hassua, etten muista, mikä oli elämäni ensimmäinen dvd - sen kyllä muistan, että ostin ensimmäisen cd-levyni Anttilasta 90-luvun alussa.

Tänään ystävältä tuli postissa painava kirjekuori. Sisällä lempisuklaatani eli venäläistä Krupskajan Kesäpuistoa ja nippu puhtaita postikortteja, jotta voin sairaalasta lähettää viestejä ystäville. Kiitos M! AdLibriksestä odotan paketillista Virpi Hämeenanttilaa pokkareina. Jos sitä sairaalaan päästessä jo kykenisi lukemaan.

Kukikas viikonloppu

Perjantaina sain viestin, että ensi-iltakukat saisi Sami käydä noutamassa kukkakaupasta...

...ja lauantain esityksessä sain näyttelijöiltä tämän kimpun. Menin ihan mykäksi, ja sitä ei usein tapahdu! Isoveli muuten totesi, että voisi katsoa näytelmän hyvin toisenkin kerran, ja se oli hyvä kehu se. :)

 

Ja muutakin muistoa jäi. Virsi veisataan kohtauksessa, jossa palataan Jalasjärven käräjiin 30.11.1939. Useimmat näytelmän kohtauksista nimittäin perustuvat todellisuuteen. Käsiohjelman kansi on lukiolaisten tekemä, sisällön ehdin suunnitella ja alustavasti taittaa ennen sairaslomaa, kun istuin sen lauantainkin töissä. Sijaiseni oli sitten kyllä ulkoasua vähän uudistanut. Lautasliinassa tietysti Wilholan kuva!

 

Eilen koetin olla ajattelematta, että Wilholassa alkaa 100-vuotisjuhla ja sen jälkeen kutsuvierasnäytäntö... Sen sijaan juhlimme Samin kanssa 4,5-vuotispäiväämme prinsessakakun voimin.

 

Nyt on sitten arki alkanut. Kahdeksan tunnin päivät yksin eivät ole häävejä, mutta pakkohan tässä on jaksaa. Oikein loman kannalta en tätä osaa ottaa - jos olisin lomalla, voisin tehdä mitä haluan, mutta nyt teen sen, mihin keppien kanssa pystyn. Onneksi meillä on aika kattava dvd-valikoima - aamulla jo valloitin Villin Lännen. Mutta kyllä, tämä on tylsää. Kunhan leikkaus olisi ohi, sitä tietäisi ainakin olevansa menossa parempaa kohti!

Jännittävä päivä + edit

Vihdoinkin on perjantai, Merikanto näkee kuvani Taysissa ja on luvannut soittaa tämän päivän aikana sopiakseen leikkausajan. Jännittää, vähän pelottaakin leikkaus, joka on todennäköisesti isompi ja vaikeampi kuin osasin kuvitella, mutta enää en ole kauhusta kankeana. Nyt ainakin minua hoitaa ihminen, joka on leikellyt aika monta OI-koipea ennen minua.

Ja edittiä tähän. Merikanto soitti: kutsu leikkaukseen tulee parin viikon sisällä. Se on TAYSin kiireellisen hoidon jonotusaika, joten ei tässä ihan turhaan ole oltu asialla... Totesi, että naulan palan poisto ei ole ongelma, "siihenhän on työkalu". Ja uusi laitetaan ilman muuta tilalle, siitäkään ei tarvinnut edes keskustella. Nämä vanhat naulat ovat kuulemma ruostumatonta terästä mutta uudet titaania. Taitaa siis painokin tässä vähän pudota leikkauksen jälkeen! :D

Mutta se on nyt uutta, että molemmat jalkani leikataan. Pyysin nimittäin Seinäjoella röntgenöimään myös vasemman reiden, joka on kummasti kipuillut sekin, ja jossa on vain kolme vuotta uudempi naula. Siinä kohtaa potilasta kuunneltiin ja kuvat otettiin. Vasemmassakin reidessä on ydinnaula muutaman sentin noussut, joten Tampereen lääkärit olivat todenneet järkevimmäksi vaihtaa molemmat kerralla. 

Sain puhelinreseptin vahvemmasta särkylääkkeestä, kehotuksen tulla heti päivystyspotilaana sisään jos olo käy mahdottomaksi ja lupauksen uudesta saikkulapusta - tk-lääkärin kirjoittama sairaslomahan päättyisi tiistaina. "Kyllä sinä olet töistä poissa ainakin joulukuun puoliväliin, ehkä käytännössä vuoden loppuun", sanoi Merikanto.

Niin että ei tässä auta kuin mukautua siihen ajatukseen, että itsensä on vain hoidettava kuntoon, ajasta viis. Pohdin jo, pitäisikö ruveta muokkaamaan sitä mun "kuuluisaa" neuleromaania Kariston kirjoituskilpailuun...  

Mielialat ovat viime päivinä menneet vuoristorataa - alemmas ja alemmas, välillä pikkuisen ylöspäin. Tiedän olevani raukka kun valitan, sillä kaikella todennäköisyydellä tästä kuitenkin vielä paranen, enkä joudu kantamaan vaivaani yksin. Mutta kai minä olen ollut viimeiset parikymmentä vuotta "liian" hyvässä kunnossa ja olo on nyt vähän sellainen, kuin olisin terveestä sairastunut. OI:ta ei takuulla ikinä unohtamaan pääse, mutta alkaa kuvitella, että se on hallinnassa - kunnes ydinnaula lyö päin näköä. Niin että tässä on muutama päivä mennyt totutellessa siihen, etten ole terve eikä minusta ikinä tule tervettä. Osansa on ehkä myös sillä, että kaksi viikkoa tapeltuani olen vihdoin asiantuntevassa hoidossa. Totuttelu rauhan aikaan ei ole koskaan helppoa.

Tänä iltana on Wilhola-näytelmän ensi-ilta. Olemme Samin kanssa pohtineet, mitä tehdä. Olemme aika yksimielisiä siitä, että päälleni tekisi hyvää päästä ihmisten ilmoille, mutta että jalalle välttämättä ei - ensin rappuaminen 50-luvun kerrostalon toisesta kerroksesta ja sitten parin tunnin istuminen paikallaan ja taas rappuaminen takaisin ei ole sellaista, mistä käpäläni tällä hetkellä nauttisi. Sitäpaitsi perhettä tulee huomenna Lapualta katsomaan näytelmää ja menemme joka tapauksessa silloin esitykseen.

Eilen Skypessä käly kehotti lukemaan Psalmeja ja rukoilemaan. Mennessäni hakemaan Raamattua hyllystä löysinkin sieltä 70-luvun kirjasen Psalmit nykysuomeksi, kääntänyt lapualaissyntyinen Jussi Aro. Menin sängylle lukemaan ja vähän ajan perästä nukahdin turvallisesti. Se teki hyvää. Tiedän, että minusta pidetään huolta, kävi kuinka kävi.

Pyhäinpäivää en ole ehtinyt juuri edes ajatella - en ole edes mitään "syysvaloja" vielä kaivanut esille. Tämä kynttiläkuva on viime vuodelta. Todennäköisesti käyn täällä vielä raportoimassa tulevaisuuden suunnitelmista (elleivät ne sitten taas muutu) mutta siltä varalta etten tekisi sitä ennen huomista, haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää ja rauhallista pyhäinpäivää!

"Niin lyhyt on askel ajasta ikuisuuteen, niin kapea raja välillä taivaan ja maan."

Uuno Kailas

Taas vähän Wilholaa...

Paikallislehdessä hyvä juttu - ei puhuta edes kirjoittajan sairaslomasta... :p (Jollet tiedä mistä vitsailen, kelaa tämän postauksen loppuosaan.)

Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan jutun pdf-tiedostona Google Docsissa - kuvaksi muutettuna kun siitä tuli tässä aika suttua. Pdf-tiedoston tekstiä voit suurentaa Google Docsissa oikean reunan plus-merkistä.

Positiivisia asioita vaikka väkisin

Tämä blogi on viimeiset pari viikkoa ollut sellainen valittajan aarreaitta, että pitää välillä yrittää hakea jotain positiivistakin. Myönnän, ettei odottelu ole helppoa vieläkään, vaikka tiedän olevani parhaissa mahdollisissa käsissä, mutta yritän muuttaa suhtautumistani: en enää edes kuvittele olevani viikossa-parissa työkunnossa. Katsotaan. Ja onneksi on särkylääkkeet.

Ihan ensiksi myöhästyneet kiitokset Blogisiskolle tästä hauskasta plaketista - jaan tämän teille kaikille, jotka olette minua muistaneet, olette tosi ystäviä!

Tänään sain puhelun kukkakaupasta: minulle olisi lähetys, olisinko kotona? No siellähän minä. Kiitos vielä kerran, J!!

Ja eilen röntgenissä silmiini osui päivän Ilkka, jota en ollut ehtinyt kotona lukea. Tällaista se uutisoi... Toivottavasti alempi kuva aukeaa lukukelpoisena, nyt minusta ei ole kurkottelemaan skanneriin.

 

 

Ei Yleisradio eikä Lapuan NS lainannut meille vaatteita (Yleisradiosta on radio- ja filmimatskua ja vaatteita Teatteri Lapuasta) ja muutakin pientä fibaa jutussa on, mutta sehän on pääasia, että puhutaan. :)

Kaisa on kotona!

Edittiä lopussa.
 
Ei, kyseessä ei ole mikään uusi ja moderni pikaleikkaussysteemi. Minut vain pantiin kotiin odottamaan lähtöä Tampereelle.

Aamulla mentiin siis keskussairaalaan. Ensin otettiin röntgenkuvia, sitten verikoe. Lopulta kirurgiselle osastolle odottamaan.

Ja odottamistahan siinä sitten riittikin. Sain kyllä sänkypaikan ja ruokaa (Samille jaoin leipäni :) mutta en sairaalavaatteita, eikä minua virallisesti otettu "sisään". Vihdoin ortopedi saapui paikalle. En tiedä, onko hän yleensäkin vakava herrasmies, mutta nyt hän ainakin oli erittäin vakava.

"Tässä sinun tilanteessasi on nyt ollut tietokatkos", hän sanoi. Minä kainosti totesin, että kyllähän minä yritin perjantaina jo puhelimessa tiedottaa... Mutta käyttäydyin oikein nätisti, Samin ei tarvinnut vaientaa minua kuten olin häntä neuvonut tekemään, jos alan ilkeillä. :)

"Tämä on hyvin vaikea tilanne", ortopedi sanoi. "Kun ydinnaula on katkennut, pitäisi luukanavaan saada koukku, jolla toinen pala vedetään sieltä pois. Lisäksi kuvien mukaan reisiluusi on painunut kasaan toisesta päästä - tämä on tapahtunut pitkän ajan kuluessa - ja naulan pää on syönyt luuta niin, että nyt tässä on myös murtumariski. Ja mitenkäs tämä Merikanto tähän liittyy?"

Kerroin, että Merikanto on Suomen paras OI-spesialisti. Kerroin myös, että ti-to hän on Keski-Suomen keskussairaalassa, mutta että olis mulla kännykkänumero...

Ja niin vain yksi viidestä idän viisaasta miehestä kirjoitti muistiin potilaan antaman kännykkänumeron ja katosi soittamaan.

Odotettiin, odotettiin. Olimme varmoja, että Tampereelle lähtö tulee, mutta oletimme, että jään yöksi sairaalaan. Vihdoin tohtori tuli takaisin. Sain lähteä kotiin - Tampereella on oltava perjantaina aamukahdeksalta "ja siellä katsotaan, miten tässä nyt edetään". Oletan, että käytännön ohjeet kyydistä ynnä muusta seuraavat perässä. Nyt minua vain varoitettiin ehdottomasti käyttämään sauvoja, ettei luu ehdi murtua ennen operaatiota.

Niin että täällä ollaan taas. Voitte arvata, että olo on puusta pudonnut ja vähän säikähtänyt, kun aamulla lähdin matkaan kuvitellen leikkauksen olevan edessä. Mutta tuntuu ihmeen hyvältä saada sittenkin vielä olla pari päivää kotona!

Eräällä tuttavallani on tapana sanoa, että ainoa ihme on ajoitus: kaiken muun voi selittää järjellä, mutta ei sitä, milloin mikin tapahtuu. Tässä tapauksessa tuo ajoitus on tosiaan ollut ihmeellinen. Jos minut olisi lähetetty Jalasjärveltä suoraan päivystykseen Seinäjoelle, tietokatkos olisi ehkä aiheuttanut sen, että hoito olisi ollut väärä; jos olisin päässyt sairaalaan viime viikolla, Merikanto olisi ollut vielä lomalla.

Mikäli taas jokin suunnitelma ei muutu, olen Tampereella siis perjantaista alkaen. Edelleen Samilta voi perjantain jälkeen kysellä tarkempia tietoja sijainnistani. Kiitos kaikista hyvistä toivotuksista!

Edit-täti kertoo, että tietysti tässä tuli taas muutoksia. Seinäjoella ei kukaan huomannut sanoa, että perjantain Tampereen-reissu olisi polikäynti - sain kuulla asiasta, kun Merikanto itse soitti. 

Häkellyin puhelimessa asiasta niin, että aloin ajatella vasta jälkeenpäin. Porukalla mietimme, onko minun järkeä istua pari tuntia autossa suuntaansa ja takaisin, kun nyt jo puolen tunnin automatka Seinäjoelle oli vaikea. Soitin siis Merikannolle, ja sovimme että hän katsoo perjantaina Taysiin mennessään kuvat ja sovitaan sitten operaatioaika, jonne voin tulla vaikka vuorokautta ennen, että ehditään jutella. Eli tällä viikolla ei sitten tapahdu tämän asian suhteen mitään.

Minulle olisi muuten Seinäjoella naulanpoiston suorittanut apulaislääkäri... :p